Seuran kesäleiri järjestetään seuran jäsenille tänäkin vuonna heinäkuussa, seuramme perinteisenä ajankohtana viikolla 30. 
Leirin kesto on maanantaista 25.7.2022 sunnuntaihin 31.7.2022.

Vuokra-aikamme alkaa ma 25.7. klo 12 ja päättyy sunnuntaina klo 12. Tänä vuonna leiripaikkana  
toimii Puumalan Tervaniemessä sijaitseva yksityishenkilön vuokramökki noin 10 kilometriä 
Puumalan keskustasta pohjoiseen. Paikan tarkka osoite on toimitettu sähköpostilla, josset ole postia saanut soita Jarille tai Jussille

Leiripaikalle pääsee sekä autolla että veneellä, maanteitse tulee matkaa Imatran keskustasta 78 km.
Veneellä saapuvat huomioittehan että mökkiä 
lähestyttäessä on matalampia kohtia, mutta reitti on kaiutettu ja
matalimmassakin kohdassa on vettä 1,8 metriä.


Kohteessa on 
päärakennuksessa keittiö, suihkutilat ja oleskelutiloja, rannassa on erillinen saunamökki. 
Paikassa on sähköt ja vesijohtovesi. Majoitustilaa mökiltä löytyy päärakennuksesta ja saunamökistä 
muutamalle hengelle jonka lisäksi voi majoittua omissa teltoissa ja omissa veneissä.
Myös 
seuramme tukialus Tuplaseiska on paikalla, ja toimii paitsi sukellustoiminnassa, myös
tarvittaessa yöpymispaikkana.

Sukellusseuramme matkakompressori on mukana Tupliksen kyydissä, joten paineilmatäytöt onnistuvat myös leirin aikana.
Muistathan varata mukaan omat eväät leirin ajaksi, sekä tarvitsemasi yöpymis- ja muut tarvikkeet. 
Leirille voi osallistua koko viikoksi, tai vaikkapa yhdeksi tai kahdeksi yöksi, tai paikalla voi toki vierailla
päiväseltäänkin. Leirin hinta jäsenille on 15€/päivä ja maksimissaan leirimaksu on 75€ 
vaikka olisitkin paikalla
koko viikon. Leirivastaava pitää kirjaa jäsenten vierailuista leiripaikalla, 
ja leirin jälkeen laskutamme jokaiselta
vierailun pituuden mukaisen summan.

Leirin vastuuhenkilöinä toimivat Kuittisen Jari ja Solehmaisen Jussi.
Jarin tavoitat numerosta 040 
415 1246 ja Jussin numerosta 040 750 3407, jos jotain kysyttävää ilmenee.

Tervetuloa leirille! 
Ystävällisin terveisin johtokunta